sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Havaintoja virtuaalivallihaudoista

Myönnän – minulla on hieman ristiriitaisia tunteita Ipadeista koulukäytössä, paristakin syystä.

I Virtuaalinen näppäimistö tökkii
Onneksi lähinnä minua. Kosketusnäyttökännyköiden käyttötaitureina nuoret eivät juurikaan vierasta näytön näpyttelyä, mutta eivätpä he pitkiä tuotoksia ole toistaiseksi joutuneet tekemään. Äidinkielessä eivät ainakaan toistaiseksi 140 merkin mittaiset tekstit riitä. Ehkäpä tuleva ylioppilaskoeuudistus mahdollistaa valkolakin saamisen tviitaten, kuka tietää, mutta sitä ennen pitäisi harjoitella jopa useiden sivujen (!) mittaisten tekstien tekemistä.

Kukaan ei varmaan ajattele kirjoittavansa esseetä kännykällä. Ipadista sen sijaan olisi siihen – saatavilla on monenlaisia monipuolisia tekstikäsittelyohjelmia (tai appeja), kuten Pages tai Documents 2, ja näyttö on riittävän iso, jotta homma ei mene aivan tihrustamiseksi. Sen sijaan virtuaalinäppäimistöä sörkkien ei varmasti monikaan halua parin kappaleen mittaista sähköpostia haastavampia tekstejä tekemään. Saatavilla on toki monenlaisia fyysisiä näppäimistöratkaisuja, ja olen itsekin ostanut Bluetooth-teknologiaan perustuvan langattoman näppäimistön omaan Ipadiini. Jokaista lisävarustetta vaan ei ole kaupungin varoilla hankkia (ja hankkeen hankintalaarin pohjalta jaetaan pian viimeiset muruset).

Huomannet, että tämä on hyvinkin äidinkielen opettajan näkökulmasta vuodatettu murhe. Ipadista on totta kai moneksi, ja se on näppärä työkalu moneen ja monessa (lue: kaikissa) aineissa. Äidinkielessäkin sille on monia käyttökohteita, kuten tämän blogin tekstit toivottavasti antavat ymmärtää. On kuitenkin velvollisuuteni suomalaisena unohtaa kaikki lukuisat hyvät puolet ja keskittyä huonoihin.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kirjallisuushistorian jakso Ipadein

Kevään ÄI5-kursseilla halusin tehdä jotakin muutakin kuin perinteiset aikajanan ja kirjallisuusesseen, kun oli jälleen kerran aika tarttua kirjallisuushistoriahärkää sarvista. Päädyimme tekemään (lue: päädyin teettämään) ryhmissä jonkin tyylikauden ilmaisukeinoja hyödyntävän lyhyen videon Ipadeja käyttäen.

Seuraavassa selostan "metodiani".

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Sovellussuositus: MindJet + Skitch

Päivitystahtia voisi ehkä hieman kiriä, mutta hyvää kannattanee odottaa. :)

Ensimmäinen virallinen sovellussuositukseni (Ipadille siis) on kaksiosainen. Sekä MindJet että Skitch ovat hyviä sovelluksia erikseen, mutta toimivat hienosti myös yhdessä. 

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Katumuksen hetki + Uusi Ipad

Voihan rähmä.

Ipadiin tutustumisen helpottamiseksi opettajilla on ollut mahdollisuus ottaa laite kotiin lainaksi - ja jotta omaan oppiaineeseen sopivia Appeja löytyisi, on niitä tietenkin ladattu kokeilukäyttöön. Moni on tehnyt kuten minäkin tekisin, ellen itsekin omistaisi Ipadia: ladannut - ja poistanut - mm. Angry Birdsiä, Bubble Shooteria ym. hauskoja pelejä.

Kaikki tämä on hyvää ja kaunista - ja jopa kehotan (tai ainakin kehotin) näin kollegoitani tekemään. "Hauska" juttu vaan onkin siinä, että Itunes-tilille jää tieto siitä, mitä ohjelmia tililtä on ladattu. Nyt kun käynnistän synkronointi-koneella Itunesin ja avaan sovelluskaupan, se mokoma ruoja lataa koneelle kaikki mahdolliset ohjelmat, joita kollegani ovat ostelleet (huolimatta siitä, että olen piilottanut ostokset Itunes-tililtä JA estänyt automaattiset lataukset). Kun vielä kytken Ipadit tietokoneeseen, se siirtää ohjelmat kaikkiin kolmeenkymmeneen Ipadiin. EI toivottu tulos. :/

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Repetitum Repetitio Est – eli tarina 30 Ipadin käyttöönotosta.

(Tiedän, että netissä on jo ohjeita useiden Ipadien käyttöönottoon, mutta haluan silti kertoa oman tarinani. Onpahan riittävästi Googlella tarjottavaa.)

Tehtävänäni oli siis ottaa käyttöön 30 Ipadia. Googlailtuani aikani päädyin soveltamaan Mobiles-hankkeen käyttämää toteutustapaa. Selostan tässä siitä oman, muokatun versioni. Tekstini tulee olemaan sekoitus tarinaa ja ohjeistusta, jotta sitä jaksaisi lukea sekä projektin kulusta kiinnostunut että Ipadien käyttöönottoa harkitseva.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Kukamitähäh?

Kyllä, olen haukannut Omenaa.
Tämä blogi on osa Lukio 3.0 Nyt! -hanketta. Tahtoo siis sanoa, että tähän blogiin kerrytän kokemuksiani

  • mobiililaitteiden käytöstä lukio-opetuksessa ja
  • TVT:n käytöstä äidinkielen ja kirjallisuuden opettamisessa.