tiistai 12. marraskuuta 2013

Lisää työkaluja videoihin

Tätä virttä on varmasti laulanut moni muukin, mutta liitän ääneni kuoroon. Imovie on näppärä videoeditori.

ÄI4-kurssilla olemme työstäneet (tai siis opiskelijat ovat) vaikuttamaan pyrkiviä videoita. He ovat kuvannet videot iPadin kameroilla ja parhaillaan muokkaavat niitä Imovieta käyttäen.

Imovien hyviä puolia ovat helppokäyttöisyys ja monipuoliset jakomahdollisuudet: videon voi tallentaa Ipadin filmirullaan, jakaa esimerkiksi YouTubessa tai ladata Itunesiin.

Imovien avulla voi myös lisätä videon joukkoon kuvia, musiikkia ja ääntä. Valmiin teemamusiikin säätämisen koimme hankalaksi, mutta näemmä siihenkin on omat kikkansa. (Ja uudessa versiossa taustamusiikin säätäminen on näemmä huomattavasti helpompaa - pitäisi vaan ehtiä päivittämään ne laitteet!)

Opiskelijat hanskasivat editorin käyttämisen yllättän luontevasti, vaikka osalle se olisikin uusi sovellus. Sormeilijasukupolvella on ilmeisen selvä kyky omaksua uutta näpelöitävää.

Kaikkeen editorista ei ole (esimerkiksi video-efektejä ei ole saatavilla), mutta perusvideoeditointiin se on hyvinkin omiaan.

Vinkki: Creative Commons -lisenssillä julkaistua musiikkia voi hyöydyntää videoiden taustamusiikkiina, jos valmiit musiikkivalikoimat eivät miellytä. CCMixter-palvelusta saa musiikkia, SoundCloudista sekä musiikkia että ääniefektejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti